torstai 28. marraskuuta 2019

Näyttökoe

Maanantaina oli iso etappi opiskelussa kun suoritin näyttökokeen "työskentely puutarha-alalla", "asiakaspalvelussa" ja "sidontatyöt" osa-alueet. Sidontatöistä piti tehdä surulaite, kimppu ja asetelma. Valitsin töiden yhteiseksi teemaksi punaisen värin, joka sopi mielestäni tähän vuodenaikaan. Käytin myös kaikissa töissä havuja ja varpuja, jotka sopivat myös samaan teemaan.

Surulaitteen kukat ovat tumman punainen neilikka Burgundy, valkoinen preeriaeustoma ja valkoista vahamyrttiä.  Opettajan palautteen mukaan yleisesti ihan ok, muutama neilikka olisi pitänyt sijoitella vähän toiseen kohtaan ja kärjessä voisi olla enemmän vihreää havua jotta olisi ollut tasapainoisempi.


Toisen kimpun tein ystävälleni Sarille jolla oli sopivasti tiistaina syntymäpäivä. Ja Sarin lempiväri on punainen joten siten kimpun väri sopi hänelle. Kimpun kukat olivat Red Naomi punaista ruusua, Burgundy punaista neilikkaa, vahamyrttiä, marjakuismaa ja skimmiaa. Kimpusta opettaja piti kovasti ja sain tästä hyvät arviot.


Kolmannen työn asetelman tein osin etukäteen ja viimeistelin maanantaina opettajan seuratessa työskentelyäni. Tässä myös pääkukkana Red Naomi ruusu, lisäksi kanervaa ja skimmiaa.
Tästä työstä opettaja piti myös.


Joten kaiken kaikkiaan näyttö meni ihan hyvin ja olen tyytyväinen. Surulaitetteen tekemisestä ei ole vielä paljoa kokemusta ja lisäharjoittelua tietysti tarvitaan. Kimppuja ja asetelmia tulee tehtyä melko paljon työharjoittelussa joten ne alkavat jo sujua.  Loppuvuosi on työharjoittelua ja ennen kaikkea joulua ja joulukukkia! Ja sitten on pieni joululoma ja vasta keväällä jatkuu sidontaopiskelu sidontatyökokonaisuuksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti