sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Summa summarum

Vuosi 2019 alkaa olla paketissa ja nyt on hyvä vetää henkeä ja miettiä tulevan vuoden juttuja ja vetää yhteen tämän vuoden kokemukset uudella alalla.

Olen ollut tyytyväinen alan valintaani ja opiskeluun Keudan Saaren kartanossa. Vaikka alku oli vähän takkuista johtuen uudesta ammattikoulu uudistuksesta, joka pisti opetuksen aika lailla uusiksi ja sekä opettajat että oppilaat olivat vähän pihalla ja muutoksia tehtiin matkan varrella lennosta. Onneksi on tuota elämän kokemusta kertynyt useista huonosti hoidetuista organisaatiomuutoksista niin eipä tämä paljoa minua hetkauttanut.

Ilahdutti että päästiin varsin nopeasti jo harjoittelemaan sidontatöitä - aina kuulema ei ole näin. Opiskelun käytännön läheisyys oli mieluista vaikka ei minulle teoriaopiskelukaan ole pakkopullaa.

Minulla oli onni päästä työharjoitteluun Nurmijärvelle Kukkakamari Elsiin jossa on myös hautaustoimistopalvelut, näin pääsen tekemään ja oppimaan laaja-alaisesti kukkakaupan alaa.

Olin myös tyytyväinen että vaihdoin yhdeksi vapaaehtoiseksi aineeksi Hyvinvointia luonnosta ja puutarhasta osa-alueen, uskon että se on yksi tulevaisuuden aloja ihmisten pakkautuessa yhä tiiviimmin kaupunkeihin.

Loppuvuosi meni tiiviisti työharjoittelussa, joulusesonki oli melkoista säpinää mutta samalla todella kivaa. Pääsin taas oppimaan uutta joulukukkien sidontaa ja jouluistutusten tekemistä.

Tilaustyö


Myyntikimppu 

Jouluistutus itselle

Joulupöydän koriste kotiin

Nyt on pieni tauko sekä työharjoittelussa että koulussa ja hyvä aika pohtia mitä tekee keväälä valmistumisen jälkeen. Siinä sitä onkin mietittävää!

Onnellista  Uutta Vuotta 2020!

Saaren kartanon tammikuja tammikuussa 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti